Tuusulan Metallityöväen Ammattiosasto ry 338
Perustava kokous

Tuusulan Metallityöväen Ammattiosasto ry numero 338 perustettiin reilut kolme vuosikymmentä sitten: 1.11.1976.

Sulo Maanonen 1973

Järjestäytymiskokous pidettiin Hyrylän Torpan tiloissa. Kokouksen avasi silloinen Tuusulan Ammatillisen paikallisjärjestön puheenjohtaja Oiva Packalen. Järjestösihteeri Sulo Maanonen oli paikalla Metalliliiton edustajana ja kokousavustajana. Puheenjohtajan tehtäviä perustavassa kokouksessa hoiti Palomex Oy:n pääluottamusmies Rauno Hamppula.

Paikalle oli saapunut yli 60 äänioikeutettua tulevan ammattiosaston jäsentä. Suurin osa heistä oli tuolloin vielä Ammattiosasto 77 silloisia jäseniä.


Työsuojeluvaltuutettu Heikki Mielonen 1975, Palomex Oy, Tuusula,
Kuvalähde: Metallityöväen Liiton valokuva-arkisto

Syntyvän ammattiosaston jäsenmäärän arvioitiin kasvavan tulevaisuudessa jopa 250 jäseneen. Arvio ylittyi kuitenkin moninkertaisesti ja alkuperäiseen ennusteeseen verrattuna jäsenmäärä on kasvanut 30 vuoden aikana ennätykselliset 260 %. Nykyisin jäsenmäärä on noin 650.